Piha
Ihmislähtöinen ja ajaton piha jakautuu kahteen teemaan ja tasoon
Pihasuunnittelun keskeisimmät lähtökohdat ovat ihmislähtöisyys ja ajattomuus, joista syntyy moni-ilmeinen ja runsaan vehreä ympäristö. Piha jakautuu selkeästi kahteen teemaan ja tasoon. Idea sointuu talon arkkitehtuurin kanssa ja seuraa sitä, miten tasot luonnostaan asettuvat maastoon. Yleisilme on rehevä – kasvillisuus ikään kuin syleilee korttelia.
Intiimi ylätason pihaympäristö luo tunnelmaa terasseilla ja puutarhamaisilla istutuksilla. Myös leikkialue ja pergolarakenteen rajaamat yhteiset oleskelualueet sijaitsevat ylätasolla. Alataso on julkisempi saapumisalue ja liittyy kiveyspintojen kautta suoraan pohjoispuolen katualueisiin. Alatason vehreät istutusalueet monilajisella puustollaan liittyvät ilmeeltään korttelin eteläpuolella olevaan metsärinteeseen.
Pihasuunnittelun taustalla oleva MASU Planning on maisema-arkkitehtien Malin Blomqvistin ja Sune Oslevin perustama kansainvälisesti palkittu suunnittelutoimisto. Pihan pääsuunnittelija Malin Blomqvist on vastannut esimerkiksi Tanskan Odensessa vuonna 2020 avatun H.C. Andersenin museon laajoista puutarha-suunnitelmista yhdessä japanilaisen maailmantähtiarkkitehti Kengo Kuman kanssa.