Steven Holl peruskiven muurauksessa

26.4.2022

”Nyt se vihdoin toteutuu” – Meanderin peruskivi muurattiin Töölössä

Newil&Baun ainutlaatuisen Meander-asuintalon peruskivi muurattiin tänään 26.4.2022 Helsingin Töölössä. Rakennuksen suunnitellut yhdysvaltalainen arkkitehti Steven Holl saapui Suomeen tilaisuutta varten.

Suomessa nykytaiteen museo Kiasman pääsuunnittelijana tunnetun Steven Hollin arkkitehtitoimiston ehdotus Meander voitti Taivallahden kasarmialueen täydentämisrakentamisesta järjestetyn kutsukilpailun vuonna 2006. Newil&Baun ostettua oikeudet Meanderiin yhtiö aloitti jatkosuunnittelun yhteistyössä Steven Holl Architectsin ja sen Suomessa toimivan kumppanitoimiston ARK-house arkkitehdit Oy:n kanssa. Rakennustyöt ovat käynnistyneet, ja talo päivitetään Newil&Baun asuntokonseptin mukaiseksi Steven Hollin alkuperäistä visiota kunnioittaen.

Nyt se vihdoin toteutuu”, iloitsevat sekä Newil&Baun toimitusjohtaja Petri Ylivuori että Meanderin suomalainen pääsuunnittelija, professori Pentti Kareoja ARK-house arkkitehdeistä.

On ilo palata Helsinkiin, missä Kiasman suunnittelukilpailun voitto muutti koko elämäni”, sanoo Steven Holl. ”Nyt voittoisa suunnitelmamme vuodelta 2006 olemassa olevan kaupunkikorttelin sisään rakentuvalle, tilaa muokkaavalle ’Meanderille’ on toteutumassa. Kortteli nousee asteittain kohti lahtea, ja horisontti, jossa taivas ja maa kohtaavat, muistuttaa meitä paikasta jossa elämä sai alkunsa. John F. Kennedyn sanoin, ’me kaikki tulimme merestä… meillä on suolaa veressämme, hiessämme, kyynelissämme.’”

Meander on hieno osoitus ajattomasta arkkitehtuurista. Rakennukseen ei ole tehty ulkoisia muutoksia, mutta muilta osin kokonaisuus on suunniteltu uudelleen vastaamaan asukkaiden tarpeita. ”Projekti on ollut varsinainen iskunkestävyystesti ja on ollut hienoa huomata, että Steven Hollin suunnittelemat arkkitehtoniset perusratkaisut ovat säilyttäneet elinvoimaisuutensa kaikki nämä vuodet”, Pentti Kareoja kertoo.

Newil&Baun tultua mukaan hankkeeseen Meanderin huoneistojakaumaa on monipuolistettu ja Meander pitää nyt sisällään kirjon erilaisia asuntotyyppejä. Myös piha, sisustus, yleistilat, asukkaiden palvelut ja ekologisuus on tuotu uudella tavalla mukaan suunnitteluun”, Kareoja valottaa tehtyjä muutoksia. ”Olemme tehneet eräänlaisen pienoiskaupungin rakennuksen kuoren sisälle”, hän jatkaa.

Ulkoisesti Meander on säilyttänyt alkuperäisen muotonsa ja kerrostuneisuuden, jossa puuosia suojaa lasitus. ”Meanderin on sanottu muistuttavan puulaivaa lasipullossa”, kuvailee arkkitehti Steven Holl puuytimen ympärillä olevaa parvekevyöhykettä, jonka ympärille muotoutuvat parvekkeet avattavine ikkunoineen. ”Rakennuksen muodoilla puolestaan synnytetään mittakaavaltaan mukavan kokoisia pihatiloja rakennuksen ympärille”, Holl jatkaa.

Meanderin runkotyöt alkavat kesäkuussa, josta eteenpäin talon rungon muoto alkaa näkyä tontilla. Arkkitehti Steven Hollin visioimat joen tavoin kaarevat muodot syntyvät tontille paikallaanvaluna. Nouseva katto saadaan paikoilleen syksyllä 2023 ja asukkaat pääsevät muuttamaan syksyllä 2024.

Pitkä odotus on vihdoin tullut päätökseen, kun Meanderin rakentaminen käynnistyy. Siitä tulee valmistuessaan yksi Helsingin uusista maamerkeistä”, kertoo Newil&Baun toimitusjohtaja Petri Ylivuori.

Lisätietoja:

Petri Ylivuori, toimitusjohtaja, Newil&Bau, p. 040 515 4155, petri.ylivuori@newilbau.fi

Haastattelupyynnöt:

Henry Ahlavuo, Growth and Marketing Manager, Newil&Bau, p. 050 555 6070, henry.ahlavuo@newilbau.fi

Kuvia ja lisätietoja Meanderista:

https://wp.newilbau.fi/ota-yhteytta/medialle/
www.meanderasunnot.fi

Newil&Bau

Asuntotuoteyhtiö Newil&Bau tarjoaa kauniita ja ilmastoystävällisiä asumiskokemuksia kaupunkilaisille. Suunnittelemme uusia asuntoja ja saneeraamme vanhoja rakennuksia ainutlaatuisiksi Newil&Bau-kodeiksi, joissa on kuratoidut mukavuudet ja palvelut. Yrityksen budjetoitu asuntomyynti vuonna 2022 on noin 130 miljoonaa euroa ja sopimuksissa oleva hankekanta noin 400 miljoonaa euroa.