NEWILBAU_MOVIE_THEATER_5

7.2.2022

Huippuarkkitehtuuri kiinnosti Suomessa ja maailmalla – kaikki Meanderin arvokodit varattiin arvonnassa

Töölöön vuonna 2024 valmistuvan, arkkitehti Steven Hollin yhdessä Newil&Baun kanssa suunnitteleman Meander-asuinkiinteistön huima suosio jatkuu. Kaikki Meanderin asunnot varattiin arvonnassa, johon jätettiin yli  1 400 arpaa yli kymmenestä maasta Suomen lisäksi. 

Meander on 117 kodillaan neljän peruskerrostalon kokoinen taideteos. Rakennuksessa Hollin vahva visio veistoksellisuudesta ja käytännöllisyydestä yhdistyy Newil&Baun asukaskeskeiseen toteutukseen, jossa myös asukkaiden palvelut viedään uudelle tasolle.

Olemme todella iloisia, että Meander on herättänyt kosolti mielenkiintoa ja innostusta niin meillä kotimaassa kuin ulkomaillakin”, toteaa Newil&Baun toimitusjohtaja Petri Ylivuori. ”Asuntojen varausoikeuden päättäminen arvonnalla antoi 3 700 ennakkolistalaiselle tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä Meanderin asukkaaksi ja me puolestaan olemme onnekkaita, että saamme toteuttaa Helsinkiin Meanderin kaltaisen kohteen. Upeasti suunniteltujen asuntojen ohella tulevat asukkaat pääsevät nauttimaan Steven Hollin suunnittelemista rakennuskokonaisuuden yhteisistä yksityiskohdista”, Ylivuori jatkaa.

Isot asunnot olivat suosituimpia

Jokaisesta Meanderin asuntotyypistä eli kompakteista asunnoista, perheasunnoista ja lofteista löytyi selkeästi suosikit ennakkolistalaisten kesken. Määräaikaan mennessä arpoja jätettiin yhteensä 1 402 kappaletta. Suosituimpia asuntoja olivat ensimmäisen kerroksen korkeat loftit omalla pihalla sekä suuremmat perhe- ja edustusasunnot, joihin jätettiin parhaimmillaan kymmeniä arpoja asuntoa kohti. Suurin määrä arpoja kohdistui toisen kerroksen 108 neliön kokoiseen, myyntihinnaltaan 1,3 miljoonan euron perheasuntoon (51 kpl). Kallein, 3,5 miljoonan euron arvoinen edustusasunto sai 15 arpaa ja Meanderin toiseksi kallein, 2,2 miljoonan euron edustusasunto puolestaan 21 arpaa.

Meander-asuntojen suuren suosion takia asuntoja ei riittänyt kaikille. Kevään aikana kantakaupunkiin tulee onneksi myyntiin uusia Newil&Bau -koteja, jotka todennäköisesti nekin myydään N&B Family -ennakkolistalaisille ennen julkiseen myyntiin tulemista”, Ylivuori pohtii.

Rakentaminen alkaa maaliskuussa

Kaikki arvontaan osallistuneet ovat saaneet tiedon voitostaan. Mahdollisia vapautuvia asuntoja voi varata Meanderin myyntisivustolta. Meanderin rakentaminen alkaa maaliskuussa ja valmis kohde odottaa asukkaitaan kotiin jouluksi 2024.

Lisätietoja:

Petri Ylivuori, toimitusjohtaja, Newil & Bau, p. 040 515 4155, petri.ylivuori [at] wp.newilbau.fi